Yrityskonsultit
contentspacer.png

Huoneistoremontit

Uuden asunto-osakeyhtiölain mukaisesti osakkeenomistajan on ilmoitettava taloyhtiölle muutos­työstä etukäteen kirjallisesti, jos se voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston osaan taikka yhtiön tai toisen osakkeenomistajan osakehuoneiston käyttämiseen. Ilmoitukseen pitää myös liittää mukaan tarvittavat selvitykset re­montin toimenpiteistä (riittävän yksilöitynä). Muutostyötä ei saa aloittaa ennen kuin yhtiöllä tai toisella osakkeenomistajalla on ollut kohtuullinen aika muutostyöilmoituksen käsittelemistä varten.


Mitkä remontit pitää ilmoittaa:
  • ilmoita aina esimerkiksi kylpyhuone- tai keittiöremontista, samoin jos vaihdat esim. hanoja tai wc-istuimen remontti, jolla voi olla vaikutusta lämmitysjärjestelmään, vedenjakeluun, sähköihin, viemäröintiin, ilmastointiin tai akustiikkaan (esim. seinien siirtäminen).
  • lattiaremontti, jos sillä voi olla vaikutusta esim. äänieristykseen (muovimatto vaihdetaan parkettiin) ja sitä kautta naapurihuoneistoon.

Jos olet epävarma kuuluuko remontista ilmoittaa, kysy isännöitsijätoimistosta ennen remontin aloittamista, onko suunniteltu remontti sellainen, joka vaatii ilmoituksen.


Mitä remontteja ei tarvitse ilmoittaa?
Pienet pintaremontit kuten seinien tapetointi tai maalaus


Miten ilmoitan?
Ilmoitus aina kirjallisesti etukäteen isännöitsijätoimistoon ennen remontin aloittamista.
Valmiita lomakkeita saat isännöitsijätoimistosta tai voit täyttää ja tulostaa PDF-lomakkeen ja toimittaa/postittaa sen isännöitsijätoimistoon.


Mitä ilmoitetaan?

  • Osakkaan nimi ja yhteystiedot (osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite)
  • Tarkka osoite missä mahdollinen muutostyö tehtäisiin
  • Mitä tullaan korjausta tai muutostyötä tullaan tekemään
  • Milloin korjaukset tullaan tekemään (remontin suunniteltu aloitusaika ja sen kesto)
  • Kuka remontin tekee (myös suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja työnvalvojien nimet, yhteystiedot ja Y-tunnukset.


Tuleeko uudesta ilmoituskäytännöstä kustannuksia?
Osakkaalta peritään remontin valvonnasta ja ilmoituksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset.
Ammattitaitoinen valvonta on osakkaalle hyödyksi, sillä siten varmistetaan, että korjaustyöt tehdään asianmukaisesti.

Asunto-osakeyhtiö on pidettävä nk. muutostyörekisteriä huoneistossa tehtävistä remonteista. Rekisterin pitäminen on hallituksen vastuulla. Käytännössä hallitus tilaa rekisterin ylläpidon isännöintiyritykseltä. Huoneistoissa tehdyt muutostyöt näkyvät isännöitsijäntodistuksessa.

Asunto-osakeyhtiön hallituksen vastuulla on järjestää myös remonttien valvonta. Käytännössä hallitus on sopinut isännöintiyrityksen kanssa, miten remontit valvotaan. Tästä aiheutuvat kustannukset maksaa osakas. Osakkaalla on vahingonkorjausvelvollisuus, jos remontti aiheuttaa vahinkoa taloyhtiölle tai muille asukkaille. Valvonta ei poista teettäjän tai tekijän vastuuta.
 

Isännöinti- ja Tilitoimisto | Schaumanin puistotie 2 A 3 | 40100 Jyväskylä
puhelin: (014) 337 2250 | faksi: (014) 337 2260. Sähköposti: etunimi.sukunimi@yrityskonsultit.com